Jani Säisä

Jani Säisä, kiinteistönpito

Jani pystyi rakentamaan kaksi uraa, toisen lentopallon parissa ja toisen insinöörin työssä.

Jani Säisä alkoi pelata lentopalloa vakavissaan jo kouluaikana opiskellessaan sähköasentajaksi ammattikoulussa. 2000-luvun alussa hän pelasi beach volleyta ja lentopalloa SM-tasolla. Samalla hän opiskeli sähköinsinööriksi Pohjois-Savon ammattikorkeakoulussa, ja valmistui vuonna 2002.

Nykyisin Granlund Kuopio Oy:ssa ylläpidon asiantuntijana työskentelevä Jani on onnistunut yhdistämään pitkän uransa insinöörinä ja kovan tason lentopallon parissa hienosti.

”Opin jo nuorena, että pystyn hyvin yhtä aikaa opiskelemaan ja luomaan puoliammattilaisuraa lentopallossa. Työelämään siirtyminen valmistumisen jälkeen ei myöskään ollut este urheilu-uralle: tein pitkään käytännössä puolikasta työaikaa, jotta pystyin harjoittelemaan enemmän ja käymään pelireissuilla ympäri Suomea.”

Jani pelasi välissä lentopalloa alasarjoissa, mutta vuonna 2005 hän nousi takaisin pelaamaan SM-liigaa ja kausi päättyi lopulta Suomen mestaruuteen Pielaveden Sammossa. Jani jatkoi pelejä liigatasolla vuoteen 2008, ja lentopallon viemänä myös paikkakunta vaihtui ensin Kuopiosta Jyväskylään ja sitten Joensuuhun.

Onneksi Granlundilla on toimistoja ympäri Suomea. Ammattilaisuran ohella hän teki sähkösuunnittelua paikallisille toimistoille tarpeen mukaan. Vuoden 2008 jälkeen Jani pelasi vielä muutaman vuoden beach volleyta, joka kuitenkin oli kesäpainotteista ja mahdollisti täysipainoisemman työnteon insinöörinä.

Kausiluontoinen työ sopii liigavalmentajalle

Vuonna 2011 Janille tarjottiin Kuopiosta lentopallon ykkössarjasta valmennuspestiä, ja myös vaimon lääkäriopinnot vaativat Kuopioon siirtymistä. Perhe muutti Kuopioon, ja Jani päätti hakea töihin Granlundille.

”Selitin tilanteeni, että olin siirtymässä valmentamaan ja se veisi aikaa. Haastattelukierroksen aikana nousi sitten esiin kiinteistönpidon suunnittelu vaihtoehtona sähkösuunnittelulle. Se vaikutti kiinnostavalta, ja aloitin sitten Granlundilla kiinteistönpitosuunnittelijana vuonna 2011”, Jani kertoo.

Janin työnkuva vaihtui hänen mukaansa vähän vahingossa, mikä tosin osoittautui tosi hyväksi ratkaisuksi. ”Kiinteistönpito mahdollisti lyhyemmät ja kausiluontoisemmat projektit, jotka sopivat hyvin valmennustyön oheen.”

Granlundille siirtymisen jälkeen Jani on lentopallovalmennuksen myötä vaihtanut uudestaan paikkakuntaa Kuopiosta Joensuuhun ja taas takaisin Kuopioon. Jani asui Joensuussa perheineen neljä vuotta, jolloin hän toimi päätoimisena pääsarjatason valmentajana. Hän pysyi kuitenkin Granlundin työntekijänä koko ajan, sillä vaihto Granlundin toimistolta toiselle onnistui hyvin konsernin sisällä.

”Päätoimisen liigavalmennuksen aikana en tosin ehtinyt juuri tekemään muita töitä. Olin mukana yksittäisissä kiinteistönpidon projekteissa siihen asti, että halusin siirtyä valmennuksesta takaisin leipätyöhön Granlundille. Pallottelu eri toimistojen välillä oli helppoa: talon tavat ja työtehtävät pysyivät tuttuina ja osittain töitä tehtiin samojen kavereiden kanssa molemmissa kaupungeissa.”

Urheilukentän opit osaksi työelämää

Janin työ ylläpidon asiantuntijana sisältää niin sähköpuolen koordinointitehtäviä, kuntoarvioita, energiakatselmuksia kuin erilaisia energia-asiantuntijan tehtäviä muutenkin laidasta laitaan. Työ on monipuolista ja joustavaa, mikä on Janille tärkeää. Lentopallossa hän on nykyisin junioripuolen valmentajana.

Omaa kuntoaan Jani pitää yllä muun muassa lentopallon ja beach volleyn ikämiessarjoissa sekä pelaten lentopalloa kolmossarjassa yhdessä 15-vuotiaan Niilo-poikansa kanssa. Ura lentopallon parissa on tuonut näkemystä myös siviilityöelämään.

”Lentopallon pelaamisen ja valmentamisen kautta olen oppinut luomaan tavoitteita ja tarkkailemaan sitä, miten hommassa edistytään. Tietysti joukkuepelien opeista on iso apu myös ihmisten kanssa toimimisessa.”

Jani uskaltaa ottaa epäkohtia esille ja antaa palautetta, sillä hän on huomannut, että yhteistyössä on voimaa ja asioita on turha jäädä vatvomaan yksinään. Urheilukentillä hän on tottunut siihen, että asioita ei pidetä sisällä vaan niistä jutellaan yhdessä.